Mieli Maasta ry 30 vuotta
Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu lukematon määrä selviytymistarinoita. MiMan tarina alkoi Stakesin (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) vuonna 1994 käynnistämästä valtakunnallisesta Mieli Maasta -depressioprojektista. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin helmikuussa 1996.
Suomalaiset voivat erittäin huonosti 90-luvun lamavuosina. Mieli Maasta ry haastoi ihmiset masennuksen vastaisiin talkoisiin perustamalla Oma Apu -ryhmiä eri paikkakunnille. Sanaa vietiin eteenpäin palopuhein ja Mieli Maasta -lauluin. Vertaisryhmiä syntyi kuin sieniä sateella eri paikkakunnille.
Ohjaajat perehdytetttiin toimintaan alusta pitäen. MTKL alkoi 90-luvun lopulla kouluttaa ryhmän ohjaajia ja kouluttajia. Niin sai alkunsa myös MiMan oma koulutus, jota täydentää ryhmänohjaajien tukipäivät.
Tähän päivään saakka MiMalla on ollut takanaan vahvat tukijat: STAKES, MTKL, RAY ja STEA. Entä nyt? Mikä on edessä?

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.